Jonne Järvelä - Kallohongassa kotini

Advertisements
समाप्त
A A

Kallohongassa kotini

Kallohongassa kotini,
Eloni unien linna;
MInä hiihdän hiljaisia
Valkean maan yö-latuja
 
On oven levon sijoille
Tuuli vierelle avannut;
Lumi tuhkan harmajana
Ladun laajan lammelleni
 
Kuin tuon puun alalla oisin,
Lehdet sen ovat sijani;
Leimuavat kiertäväiset,
Kulkeneet ja vieriväiset,
Kuin tuon puun alalla olla
Tahtoisivat vainiolla,
Vaan ylt'ympäri menevät,
Yötä tuskin tuntenevat
 
Kallohongan kuin kuvani,
Raajapuolen puolessani;
Kuinka kutsun korpin suulla,
Huudan huuhkajan luvulla
 
Siellä silmät hongassani,
Roikun raajat rangallani,
Polttavat yöt kylkiäni,
Hallatalvi kylmän vyötä
 
Vyö luitani luuksi jääti,
Hyysi hurman huntuani,
Hiihdin paikalle patojen,
Veden ääreen versovani
 
Kallohongan kantajalle,
Tekee viejä vartalonsa;
Muurahaisesta pesälle,
Pesän alle ensi-anti
 
Kallohongalta latuni
Noja nuoren tuntijani;
Sieltä hiihdän lammen taakse
Luokse hiljaisen kotini
 
Kuin tuon puun alalla oisin,
Lehdet sen ovat sijani;
Leimuavat kiertäväiset,
Kulkeneet ja vieriväiset,
Kuin tuon puun alalla olla
Tahtoisivat vainiolla,
Vaan ylt'ympäri menevät,
Yötä tuskin tuntenevat
 
FaryFary द्वारा रवि, 13/10/2019 - 13:51 को जमा किया गया
जमा करने वाले के कमेंट:

"Kappaleessa kertoja on unenomaisessa loppusyksyn saavuttamassa metsässä, jossa ikivanha kallohonka seisoo. Kallohongan ympärille ovat sataneet metsän lehdet, jotka ovat pudotessaan "leimuavia kiertäväisiä". Hongan alla kertoja tuntee olevansa turvassa, kotona, mutta kylmä yö ja tuleva talvi pakottavat hiihtäen liikkeelle. Kertoja tuntee yhdistyvänsä metsän lintuihin, jotka istuvat ikivanhan hongan oksilla, "kutsuen korpin suulla" ja "huutaen huuhkajan luvulla", lopulta tuntien itse asettuvansa kallona sen oksille. Kansanperinteessä karhunpeijaisten jälkeen karhun kallo nostettiin honkaan, josta se ikään kuin palaisi takaisin taivaalle synnyinsijoilleen. Karhun on ajateltu olevan ihmisen esi-isä, kunnioitettu metsän herra, jonka nimen lausumista on vältelty." (Kallohonka-albumin vihkosesta)

"This story takes place in a calm and secluded forest, just before the season shifts from fall to winter. In the forest, an old pine tree stands tall. Leaves are falling around the pine tree, glowing vibrantly in the air while twisting and turning. It is under this particular pine tree where the protagonist feels safe and at home, but the coming winter and freezing nights are forcing him to pick up his skis and get moving. The protagonist feels at one with the birds sitting on the branches of the pine tree and eventually imagines laying himself to rest on these branches as a skull. This refers to an ancient Finnish tradition of hanging the skull of a bear on the branches of a pine tree as part of a festivity after a successful bear hunt. This was done with the intention of bringing the bear back closer to heaven, as it was believed that heaven was the birthplace of all bears. The bear was also thought of as the forefather of human beings, the respected lord of the forest, who's name should not be called out loud." (from Kallohonka album's booklet)

StealyPhilStealyPhil के अनुरोध के जवाब में जोड़ा गया
धन्यवाद!

 

Advertisements
Video
Jonne Järvelä: टॉप 3
कमेन्ट