• Suvi Teräsniska

    Hei mummo • Tulkoon joulu (2009)

  • Liczba przekładów: 1
Ulubione
Podziel się
Font Size
Oryginalne teksty (piosenek)

Hei mummo tekst

Hei mummo, mitä kuuluu sinne teille?
Me lomalla taas tullaan pohjoiseen.
 
On pohjoisessa päivä yksinäinen,
autioitui aikaa karu maa.
Vie mökkiin polku iljakas ja jäinen,
jossa mummo yksin asustaa.
 
Mies kuoli, lapset lähti aikanaan,
maailmalle kukin vuorollaan.
Kun joulun aikaan hanki peittää maan,
lapsenlapset muistaa mummoaan.
 
Hei mummo, mitä kuuluu sinne teille?
Me lomalla taas tullaan pohjoiseen.
Ja mummo, kohta pukki saapuu meille.
Se tulee sieltä tänne poroineen.
 
Nyt yksinäisen mökin kaamos saartaa,
päivisin on pelkkää hämärää,
vain kesäaikaan auto pihaan kaartaa.
Viikko vierii, mummo yksin jää.
 
Hei mummo, mitä kuuluu sinne teille?
Me lomalla taas tullaan pohjoiseen.
Ja mummo, kohta pukki saapuu meille.
Se tulee sieltä tänne poroineen.
 
Lasten soitto mummon mieltä piristää.
Muistot tulvii mieleen, aika häviää.
Kuusi tuoksuu, tuikkii monta kynttilää.
On pirtti täynnä hälinää.
 
Hei mummo, mitä kuuluu sinne teille?
Me lomalla taas tullaan pohjoiseen.
Ja mummo, kohta pukki saapuu meille.
Se tulee sieltä tänne poroineen.
 
Hei mummo, mitä kuuluu sinne teille?
Me lomalla taas tullaan pohjoiseen.
 

 

Tłumaczenia utworu „Hei mummo”
Suvi Teräsniska: Top 3
Pomóż przetłumaczyć utwór „Hei mummo”
Komentarze